VUOSI PARISUHTEESTANI

Viikko 21


Näin puhuu Vanhapaska.


Heitä veteen vaan. Kyllä se uimaan oppii ja jos ei opi niin hukkukoot. Onpahan yksi vähemmän yhteiskunnan verorahoja tuhlaamassa. Onhan se nyt perkele kun minun verorahani menee kaikenlaiseen pehmoiluun. Vanhat kasvatuskeinot käyttöön. Kadut täynnä kaikenmaailman ituhippi-isiä lastenrattaita työntämässä poninhännät katua viistäen. Kyllä sen tietää mitä niistäkin lapsista tulee. Jotain vitun Vihreitä äänestäviä nyhveröitä. Minä en näe vihreetä kuin kateellisten köyhien kasvoilla. Minut kasvatettiin kuriin ja järjestyksen. Ei ottanut äiti viereen yöllä nukkumaan kun sängyssäni vähän ääntelehdin. Kaikki ruoka syötiin lautaselta ja jos ei syöty niin itkettiin ja syötiin. Tukkapöllyä ja luunappeja tuli oikeelta ja vasemmalta, välillä syystä ja välillä tavan vuoksi. Nyt siitä perkele saa sakot. Koppalakit tulee ja vie linnaan kun lasta yrittää kouluttaa kunnon kansalaiseksi. Millä lapsi oppii ellei pelolla ja häpeällä. Väkivalta lopettaa vittuilun. Niin se on kaikessa. Ja mitä perkelettä ne isät niitä lapsenrattaita työntää. Akkojen hommia. Välillä pistää niin vihaksi, että on pakko kirjoittaa netin keskustelupalstoille lastenkasvatusneuvoja. Minun nimimerkki on Kyrpäotsa58.

Hyvin elämä kulkee. Rahaa on. Suurin osa menee viinaan ja pitkäänvetoon. Välillä ostan naisen. Kolmellasadalla tekee kaiken mitä haluan. Varsinainen viiden ruokalajin illallinen. Pakkohan se on. Oma akka on vanha kärttyinen luuska, jota nyt kukaan haluaisi edes kepillä koskea. Armeijassa upseeri opetti, että nainen tehtävä on olla siivoava reikä. Upseeri, Ruuskasen Pentti, hieno mies, antoi neuvon, että ei kannata piirittää kaupungin kauneinta reikää, sillä nyt on vientiä muutenkin. Rumat antaa helpommin. Penalla oli tapana sanoa, että pillu se on pulullakin. Kolmekymmentä vuotta pulu on nokkinut tähteitä samassa taloudessa. Teki minulle kaksi lastakin. Ei heistäkään mitään tullut. Nyhveröitä mitä nyhveröitä. Toinen liikkuu Marimekkolaukku olallaan ja tekee työkseen akkojen hommia. Toinen ei syö lihaa. Kuulemma vakaumuksen vuoksi. Minä laitan aina porsaan pöytään kun  tulee käymään. Tuokoot omat rehunsa mukanansa. Ei sillä, harvoin ne käyvät. Pulu vaati minulta pehmeämpää kasvatusta. Ensin oltiin niin kovan perään ja heti perään vaadittiin pehmeyttä. Sekaisinhan siinä mies perkele menee. Sitä paitsi lapsi pitää kasvattaa kovuuteen. Itse täällä on pärjättävä ja siihen on oltava kovat kyynerpäät. Kyllä sen ihmisestä näkee, ketä on tissillä roikutettu aavistuksen liian pitkään. Ei se akka kahden lapsen jälkeen muuta enää antanutkaan. Pena ei kertonut, että pulujen reikä muurautuu umpeen parin vuoden yhdessäolon jälkeen. Ei se Penakaan kaikkea tiennyt.

Kai se on tuota akan naamaa jaksettava katsoa. Ei sitä tässä iässä viitsisi enää kahvinkeittoa opetella. Hyviä pulliahan tuo leipoo. Eikä ole pelkoa, että akka tuosta lähtisi. Mihin se muka menisi? Sitä paitsi akalla on enemmän kuin monella muulla akalla on. Ja jos jotain puuttuu, niin käyn ostamassa. Rahaa on. Eilen tuotiin uusi sohva. Viime viikko meni kuppia ottaessa. Kusin vanhan sohvan pilalle. Onneksi akka raahasi minut sohvalta sänkyyn. Muuten olisi tullut nukuttua yö kusisen sohvan päällä. Kyllähän se akka huolehtii. Keitti aamulla kahvit.

porvariston hillitty charmi

VUOSI PARISUHTEESTANI

Viikko 20


Aurinko värjää hiuksesi kultaisilla raidoilla.



Aamun tuuli lempeilee ihon pinnalla ja heiluttaa hiuksia yön jäljiltä suoriksi. Lapsi kävelee tienviertä pitkin katse täynnä alkavaa kesää. Hän pitää käsissään talutushihnaa, jonka päässä tempoilee aamuriemukas koira. Vastaan kävelee ihmisiä alkavan hellepäivän rytmi liikkeissään. Lauantai kurkistaa kuumana kesämekkoon pukeutuneen naisen katseesta. Hänen kätensä on liimautunut vierellään kävelevän miehen lantiolle. Myöhemmin kuumuus sulattaa vaatteet heidän päältänsä ja he maistavat suolan ja himon toistensa huulilta. Lapsi kyllästyy riuhtovaan koiraan. Otan hihnan hänen käsistään. Hän jatkaa kävelyään, kevyesti askeleet tanssien ilmassa. Hänen silmänsä paistaa kirkkaammin kuin taivaan rannalta noussut aurinko. Kävelen hänen takanaan ja huudan äänetöntä iloa. Tämä aamu, tämä tässä, muusta ei niin väliä.

Se puistoleikki ajallisesti illan alkurajoilla. Kuuma, niin kuuma kuin toukokuussa voi olla. Maahan upotettuja pikkutrampoliineja. Trampoliinit täynnä elämään upotettuja pikkulapsi-ihmisiä. Puiston penkillä isä kädessään puhelin. Hän etsii tuloksia jostain käynnissä olevasta pelistä. Lapsi pomppii, pomppii, pomppii ja hänen hiuksensa hulmuaa jo auringon yläpuolella ja aurinko värjää hänen hiuksensa kultaisilla raidoilla ja isä laittaa puhelimen taskuunsa, juoksee, ottaa lapsen mukaansa ja he menevät keinuun, keinuvat, keinuvat, keinuvat ja heidän jalkansa hipoo jo taivaan kattoa ja hetkessä he ovat jo järven rannalla ja järvessä juoksee kasa lapsiparvia, ja aikuisihmiset istuvat viltillä hiekalla, he huutavat lapsille jotain sanoja, lapset maalaavat raajoillaan veteen tauluja, tallovat jaloillaan vesipolkuja, kiljuvat ilmoille riemulauluja ja lapsi kävelee veteen, kastautuu, kävelee viltille, käärityy pyyhkeeseen ja tämä ilta, tämä tässä, muusta ei niin väliä.

Päivän paino silmäluomilla. Viimeiset sanat iltasadusta. Lapsi makaa uniensa alkumaljoissa. Ja minä sanon hänelle, että rakastan sinua. Ja vaikka aurinko taivaan kannelta on jo valunut pois maisemasta, lapsen hiukset hohtaa kultaisena ja huoneen reunoilla seilaa valolaivoja ja valo on suojelija, valo on suojelija. Lapsi nukahtaa ja häntä ohjaa hänen unensa ja tämä yö, tämä tässä, muusta ei niin väliä.

Sinä tulet ennen yötä ovesta. Tuot kesäyön tuoksun vaatteissa. Riisun ne katseella. Sanon sinulle sanoja. Tämä elämä, tämä tässä, muusta ei mitään väliä.

kesäyö

VUOSI PARISUHTEESTANI

Viikko 19.


Sinun äänesi soi kauniimmin kuin yhdenkään meren aallot.


Toukokuun 18. päivä vuonna 2013 oli lauantai. Sää oli puolipilvinen ja lämpötila oli kahdenkymmenen asteen molemmin puolin. Aamulehden etusivulla oli isolla otsikko, ihana päivä. Siinä viitattiin sinä iltana käytävään jääkiekon mm-kisojen Suomi-Ruotsi välieräotteluun ja illalla laulettaviin Eurovisoinin laulukilpailuun. Molemmista odotettiin Suomeen menestystä. Meille otsikointi edusti ihan jotain muuta. Aamulla kahdeksan aikaan herätessäni laskin, että sinusta tulee seitsemän tunnin kuluttua vaimoni. Ihana päivä, Aamulehti sen tiesi jo aamulla kertoa. Avioliitosta odotettiin suurta menestystä. Miten päivä lopulta meni? Suomi hävisi välieräottelunsa ja Kristan esittämä Marry me-kappale jäi viimeisten joukkoon Euroviisuissa. Ehkä hän ei laulanutkaan voitosta, vaan meille, sillä minä nain sinut tuona päivänä ja me voitimme. Aamulehti oli lopulta oikeassa. Päivästä tuli ihana ja meidän avioliitosta menestyksekäs. Se on tänään kestänyt vuoden. Se on hyvä saavutus, sillä sen olisi voinut helposti rikkoa jo ensimmäisen vuoden aikana. Mikään ei ole helpompaa kuin rikkoa avioliitto. Meidän on säilynyt ehjänä. Hyvää vuosipäivää kultaseni. Tämä teksti on omistettu sinulle. Se on kiitos.

Rakastuminen. Kuin jokin korkeampi voima pitäisi käsissään lankoja ja me olisimme marionettinukkeja, joita liikutella. Langat kietoutuneena toisiinsa liikumme toisiamme kohti ja mikään aika ei ole liikaa toisiimme sotkeutuneena. Jokainen päivä alkaa taputtamalla käsivarresta esiin suonta, jonne piikittää annos rakkautta suoraan verenkiertoon. Muu maailma on sen jälkeen avaruutta, jonne ei tarvitse edes mennä. Kultaseni, me emme ole enää riippuvaisia. Me uskalsimme katkaista meitä liikuttaneet langat ja aloittaa liikkumisen ilman ohjausta. Eikä meidän tarvitse joka aamu ottaa annosta ruiskurakkautta. Me selvisimme rakastumisen vaiheesta, menimme naimisiin ja aloitimme oikean parisuhteen. Avioliitto päättää rakastumisen. Vähän karulta se kuulostaa, mutta ei kai kukaan pysty elämään koko parisuhdettaan narkoottisessa tilassa. Me olemme parisuhteessa. Liikutamme omia lankojamme. Katsomme mitä ympärillämme tapahtuu. Tuomme itsemme lähelle toista. Ojennamme kätemme toisiamme kohti. Suutelemme. Jokainen hetki on pysyvää ja totta.

Kiitos tästä vuodesta. Kiitos, että saan olla miehesi. Kiitos, että saan olla mies, joka olen. Joka kahden vuoden yhdessä asumisen jälkeen ei vieläkään tiedä missä me säilytämme talouspaperia ja leikkuulautoja. Mies, joka hukkaa yhden päivän aikana kolme kertaa kännykkänsä. Mies, joka nauraa omille vitseillensä, koska pitää niitä nerokkaan oivaltavina. Kuten sitä vitsiä, että olen minäkin sellainen tee se itse-mies, varsinkin seksissä. Ulvon naurusta, kun kerron tätä itselleni. Mies, joka välillä haluaa elämäntapahifistellä. Juoda suhteettoman kalliita tuontioluita, kertoa suhteettoman ylimielisiä mielipiteitä ja kuunnella suhteettoman hyvää musiikkia. Tosin ymmärräthän sen kultaseni, että sinun musiikkimakusi ei ole kauneinta osaa sinusta. Kiitos, että kerrot hanakasti mielipiteesi milloin mistäkin. Se on tehnyt minusta rohkeamman ja vahvemman. Kuuden vuoden kuluttua olemme pisteessä, jossa sanon takaisin. Niin ja silloinkin kun löydän simpukankuoren rannalta ja laitan sen korvaani vasten, mutta en kuulekaan meren ääntä. Kiitos, että sinä seisot siinä ja vähän kosketat. Sinun äänesi soi kauniimmin kuin yhdenkään meren aallot.

Sinä seisoit edessäni meikattuna kauniiksi, puettuna tyrmääväksi ja sanoit tahdon. Minä annoin sanan leijua. Annoin sen leijata korvakäytäviini hiljalleen kuin tuulessa leijuvan höyhenen. Sana kutitti minua. Yhä kutittaa. Sinä tahdot. Kuinka kaunis se hetki olikaan. Vain sinä olit sitä hetkeä kauniimpi ja yhdessä me olimme valo, joka sokaisi maailman toisella kolkalla olevan sotilaan silmän ja hän laski aseensa. Edes hetkeksi. Huomaatko kultaseni, että tästä viimeisestä kappaleesta joku voisi sanoa, että hirveetä sentimentaalista paskaa. Samantekevää. Ajan näillä sanoilla maaliin asti. Eikä edes hävetä. Häitä seuranneena iltana makasimme sohvalla. Minulla oli päällä melkein ehjät bokserit ja sinulla iltapukusi eli pieruverkkarit. Olit valuttanut meikkisi vessamme lavuaariin. Minulla sojotti tukka moneen eri suuntaan kuin Tallinnasta saapuvan vodkaturistin askel. Olimme kauniimpia kuin koskaan elämässämme. Kauneus ei valu meikkien mukana viemärirottien kasvoille eikä puvun mukana vaatekaapin rekille. Kauneus oli siinä meidän välissämme. Kauneus oli siinä, että istuit vierelläni, pidit haalisteiden pieruverkkareiden peittämää jalkaasi sylissäni ja laskit ääneen kuinka monta tykkäystä enemmän olit saanut Facebookiin naimisiinmenopäivitykseesi kuin minä omaani.

Me voisimme olla elämämme puolimatkassa. Kyltin vierellä, jossa lukee 40 kilometriä takana, 40 kilometriä edessä. Olemme tulleet tähän pisteeseen juosten. Toisemme tavoitimme vasta noin 35 kilometrin kohdalla. Sopiiko sinulle kultaseni, että mennään loppumatka yhdessä? Ja mitäpä tuumaisit jos käveltäisiin loppumatka? Voitaisiin keskittyä enemmän maisemiin. Pidettäisiin paljon taukoja. Otettaisiin viltti repusta, levitettäisiin  nurmikolle, katsoittaisiin auringonlaskuja ja syötäisiin voileivät. Omassani voisi ollan paljon juustoa. Sitä, joka ei maistu oikein millekään. Mikä hoppu meillä on maaliin päästä? Voihan käydä niin, että liian kova vauhti saa meidät lopettamaan kesken matkan. Mennään sillai hiljalleen. Syötetään välillä lampaita.
Katsotaan mikä näkymä seuraavan mutkan takan on. Sitä paitsi mitä ikinä tapahtuukaan, niin elämää tämä vain on. Ei sitä tarvitse liian vakavasti ottaa. Ja jos joskus meneekin vakavaksi, niin muista aina se, että sinun kanssa kulkee mies, jolla on nerokkaita vitsejä kerrottavaksi.

Ihan jokainen sana oli sinulle. Hyvää vuosipäivää, kulta.

rakkaudella on nälkä.

VUOSI PARISUHTEESTANI.

Viikko 18.


He ovat kaikki äitejä.


He ovat kaikki äitejä. Heidän käsivarsilleen on nostettu ihminen. Lapsi, joka avuttomuudessaan tarvitsee kantajan. Kohdun, jossa lapsi kehittää itsensä valmiiksi elämää varten. Kehdon, jonka keinuvassa liikkeessä lapsi vaivuttaa itsensä uneen, jossa nukkua itsensä kohti uusia taitoja. Rinnan, josta imeä ravinnon, jonka voimasta kasvattaa itsensä kohti suurempia korkeuksia. Sylin, jossa tuntea turvaa, jotta myöhemmin uskaltaa turvallisin mielin irrottautua otteesta. Tuen, jotta kaatumisen hetkellä on joku joka ottaa kiinni. Rakkauden, jotta osaa sitä itsekin jakaa.

He ovat kaikki äitejä.

Hän, joka tänään äitienpäivänä herää keittiöstä kuuluvaan kikatukseen ja saa sänkyynsä itsetehdyn kortin, jossa neljä ihmiseksi tunnistettavaa hymynaamaista hahmoa seisoo vierekkäin ja yläkulmassa paistaa aurinko ja alareunassa teksti onea maiilman parrhain äitille.

Hän, joka tänään äitienpäivänä herää hiljaisuuteen, nousee sohvalta eilen aamulla laitetut vaatteet päällään, kaataa vapisevilla käsillään tyhjän pullon pöydälle pyörimään, totuus vai teko, hän valitsee molemmat, totuus on, että lapsi on toisaalla, toisen äidin kotona, teko on, että sitä ei saa enää tekemättömäksi, että tyhjät pullot olohuoneen pöydällä ovat korvanneet äitienpäiväkortin.

Hän, joka tänään äitienpäivänä katsoo rakastavin silmin lastansa, jota ei ole synnyttänyt, mutta antanut kaiken muun, mitä äiti voi antaa. Lapselle, jonka synnyttäjä makaa syyllisyyden, itsesäälin ja laskuhumalan sekaisessa tilassa tunkkaisen kerrostalokaksion olohuoneen sohvalla.

Hän, joka tänään äitienpäivänä herää aikaisin tekemään pullataikinaa ja suolaista piirakkaa. Keittää vahvat pannukahvit ja katsoo vuoroin katon rajassa nakuttavaa kaappikelloa ja vuoroin keittiönikkunaa, odottaen lapsien ja lapsenlapsien saapuvan.

Hän, joka tänään äitienpäivänä tuntee voimakkainta surua, mitä ihminen voi elämässään tuntea. Hän ei halua nousta sängystä vastaanottamaan surua, vaan nostaa peiton päänsä yli ja itkee pimeän pedin uumenissa kyyneleita, joiden reunaa kehystävät kuolleen lapsen raamit.

Hän, joka tänään äitienpäivänä pukee päällensä kauneimmat vaatteensa, istuu eteisen penkille lankapuhelimensa viereen, näkee vastapäisestä peilistä kasvoissaan vuosien painosta kaivautuneet uurteet ja odottaa puhelua, jota ei ole tullut yli puoleen vuoteen.

Hän, joka tänään äitienpäivänä herää voimakkaisiin polttoihin, herättää vieressä höyhenenkevyesti nukkuvan puolisonsa, laittaa takin päällensä, istuu taksin takapenkille, nousee synnytyssairaalan portaat, menee sisään ovesta, tulee parin päivän päästä ulos samasta ovesta, tulee kotiinsa, nostaa lapsen rinnallensa ja lapsi alkaa imeä elämää sisäänsä. Lapsen, joka kasvaessaan kirjoittaa korttiin maiilman parrhain äitille. Tai lapsen, joka kasvaessaan muuttaa kohti parempaa kotia. Tai lapsen, joka kasvaessaan sulloo perheensä autoon ajaen lapsia kohti mummolaansa. Tai lapsen, joka kasvaessaan elää vain muistoina ja kuvana äitinsä surussa. Tai lapsen, joka kasvaessaan unohtaa soittaa edes toukokuun toisena sunnuntaina.

Lapsen, jolla jokaisella on oma tarina. Jolla jokaisella on oma äitinsä.
He ovat kaikki äitejä. Heillä jokaisella on oma tarina.
Heillä jokaisella sydän.
Täynnä riemullista rakkautta tai rikkirevittyä kauhua.

He ovat kaikki äitejä, joiden rinnoilla ja sylissä maailman kauneus makaa.

genesis-mama

VUOSI PARISUHTEESTANI

Viikko 17


Arkikuvahaaste.


Se alkaa aina samalla tavalla. Katson kännykän kelloa ja huomaan, että se alkaa soida neljän minuutin kuluttua. Neljä minuuttia aikaa vetää peittoa ylöspäin. Siinä ajassa ehtisi juosta 1500 metrin maailmanennätyksen. Aamu puhaltaa arkista ilmaa avoimesta keittiön ikkunasta. Sinä rakastat minua, todistaa valmiiksi ladattu kahvinkeitin pöydän kulmalla. Napsautan vain sen päälle. Kaikista isoimmat teot ovat pieniä tekoja. Ei siinä sankaruutta eikä ihmeitä tarvita. Juon kahvin ja kirjoitan viestivihkoomme muutamia sanoja. Heräessäsi luet sanat ja tiedät, että minä rakastan sinua. Kaikista isoimmat teot ovat pieniä tekoja. Ilotulitus on juhlia varten järjestetty. Arjessa meille riittää tunne huomatuksi tulemisesta. Ei kai se sen kummempaa tarvitse olla.

Päivä liukuu omia aikojaan. Me liikumme sen mukana saadaksemme olla illan rauhassa. Myymme aikaamme saadaksemme sitä. Kohtaan vanhan ihmisen, jonka yksinäisyys huokuu jokaisesta hänen kotinsa huonekalustakin. Hän uskoo pääsevänsä vielä puolisonsa luokse. Kirjahyllyssä olevassa kuvassa puolison katse on tiukka ja määrätietoinen. Kunnes koitti päivä, jolloin katse vain sammui. Vanha ihminen sanoo, että olisi hänenkin aikansa mennä. Hänellä on ikävä puolisoaan. Hän katselisi mielummin häntä kuin televisiosta tulevia sarjoja. Hän toivoo, että tulisi ilta, jolloin saisi taas nukahtaa puolisonsa viereen ja tuntea olonsa rakastetuksi. Hän kaipaa aikaa, jolloin herätessään saisi lukea puolison kirjoittaman viestin heidän yhteisestä viestivihostaan.

Se jatkuu aina samalla tavalla. Olen jo kotona kun sinä tulet. Laitat avaimen lukkoon ja avaat sen. Koira ei ole pysyä nahoissaan. Tulen eteiseen sinua vastaan. Halaus. Kuulumiset. Ruoka. Sohva. Sanajahti. Rutiinit pitävät elämämme järjestykseesä. Olemme turvassa. Aurinko tulee kevään myötä yhä aiemmin näkyviin olohuoneemme ikkunasta. Ikkunamme näyttää länteen. Haluan tulla lähelle sinua, koska kaikki muu päivän aikana tapahtunut on vain ollut johdatusta siihen. Äänet ympärillämme tulevat astianpesu- ja pesukoneestamme. Arki on ympärillämme ja me ympäröimme arkea. Mietimme kumman vuoro on viedä koira iltapissalle. Iltapalaksi paistamme patongin. Televisiosta tulee ohjelmia, joissa ei ole mitään järkeä. Vaihdamme petivaatteet, koska vanhat ovat olleet jo niin pitkään. Pyyhin keittiönpöydän, koska se on täynnä leivänmurusia. Istun sohvalla vieressäsi ja hiuksesi tuoksuvat joltain hedelmäiseltä shampoolta. En haluaisi olla missään muualla. Puoli yhdeksän uutisissa Mette ennustaa sateista säätä. Tämä on kaikki mitä haluan tämän olevan. Ilotulitus on juhlia varten järjestetty. Arjessa meille riittää tunne huomatuksi tulemisesta. Ei kai se sen kummempaa tarvitse olla.

Joka yö sama juttu. Herään kahdelta ja minua pissattaa. Muistan, että olen 38-vuotias, joten minun on noustava. En saa sen jälkeen heti unta. Minulla on murheita. Arki on pimeimmillään aamuyön tunteina. Arjen lisäksi vanhat perkeleet huutelevat korvieni juuressa ilkeitä. Ei sillä, kyllä minä ne hiljaisiksi saan. Muistutan asioista, joita minulla on. Käännyn sinua kohti, laitan käteni ympärillesi. Ehkä et huomaa sitä, mutta se onkin minulle sillä hetkellä tärkeämpää. Perkeleet katsovat minuun ja hiljenevät. Kun näytän heille vielä lastenhuonetta ja vaikka se onkin sinä yönä tyhjä, niin perkeleet ymmärtävät. Heillä ei ole enää voimia. Valuvat ulos kuvasta. Nukahdan ja unessa yönsiniset villiperhoset laskeutuvat olkapäälleni. Aamulla herään neljä minuuttia ennen kuin puhelin alkaa soida. Kävelen keittiöön ja valmiiksi ladattu kahvinkeitin todistaa minulle, että sinä rakastat minua. Ulkona on kolme astetta lämmintä. On maanantai ja paahtoleipä maistuu hyvältä juuston kanssa. Ei kai tämä sen kummempaa tarvitse olla.

Rakkaus on tiivistettynä pienessä tilassa.

ville leinonen-valkoakaasiat